Astalankennel

Piipahdimme viikonloppuna Ruotsissa katsastamassa Ewan ainutlaatuisia pentuja, joissa isänä on yli 30-vuotias Bodigga Royal Occasion - suloinen pentukatras oli näkemisen arvoinen, virtaa piisasi, vauhtia riitti ja uni maistui makeasti:) Lammaspaistin ääressä vaihdettiin kuulumisia ja hauskaa oli - Pohjoismaista yhteistyötä mukavimmillaan 
31. maalis, 2014

Metsästykausi saatiin kunnialla päätökseen Ruotsalossa. Tyttökatraan juoksut ajoittuivat tosin viimeselle kuukaudelle, joten helmikuu nuuskuteltiin pupun hajuja talutin pinkeänä metsäpoluilla!

Viikko sitten aloitettiin näyttelyharjoitukset kerhon koirien kanssa Kannuksen sisähallissa ja soturityttö pääsi juoksentelemaan ensimmäistä kertaa näyttelypanta kaulassaan Olihan se vähän outua puuhaa, kun syksystä saakka on yhdessä kuljeskeltu metsässä ja maailma on ollut vapaa nenän viedä! Nyt sitten yht´äkkiä pyydetään tepsuttelemaan söpösti narun jatkeena ja vielä pahempaa -seisoskelemaan rauhassa paikalla uudestaan ja uudestaan!

No, harjoittelu tekee mestarin -soturityttömäisen mestarin! Huomenna taas jatketaan treenejä yhdessä toisten kanssa -se taitaakin olla parasta tässä puuhassa -niin Xenan kuin minunkiin mielestä -se yhdessäoleminen:)

Vuosikokouksessa piipahdettiin viime viikonloppuna Ähtärissä ja tavattiin beaglekansaa eri puolilta Suomea, joukossa tietenkin Astalan kennelväkeä runsain joukoin, mikä tekee keväisestä tapahtumasta aina yhtä mukavan.

Kasvattajakilpailussa tuli menestystä jo viidennen kerran peräkkäin 1. sijalla ja siitä nöyrä kiitos Teille kaikille   Kultainen kasvattajapalkinto myönnettiin Astalan kennelille toisen kerran ja tällä kertaa sen myöntämiseen vaikuttivat vuosina 2005-2008 kasvatettujen koirien tulokset. Edellisen kerran palkinto myönnettiin vuonna 2007, silloin sen myöntämiseen vaikuttivat vuosina 1996-2003 kasvatettujen koirien tulokset.
Astalan Nelly palkittiin Wilhelm Schauman -Pronssisella periyttäjäpalkinnolla, joka myönnetään jälkeläisten menestyksestä ajokokeissa ja näyttelyissä. Eino kävi tyylikkäänä pokkaamassa Nellyn palkinnon
Aurinko paistaa ja lumi sulaa pihamaalta -aamulla lumi vielä narskui kenkien alla ja aamulenkillä näkyi pupun jälkiä. Sinne jäivät jäljet oravien haisteltaviksi -mutta ei hätää, 13042800 sekuntia ja taas mennään, samojen jälkien perässä ja ilman talutinta 
22. maalis, 2014
ja vauhti kiihtyy! Suloisesta pikkupallerosta on kuoriutunut varsin vauhdikas beagletyttönen, joka sulattaa sydämen kuin sydämen ohikulkiessaan. Metsäpäiviä soturitytölle on jo alkanut kertyä ja rohkeasti se sukeltaakin metsän siimekseen. Juuri nyt sohvalla uinuu päivän puuhista väysynyt Xena ja taloon on laskeutunut sunnuntai-illan rauha 
26. tammi, 2014
Syysloma on varmaan jonkun mettäkoiraministerin keksintöä, niin hienoja nämä lokakuun aamut kyllä pikkupennun kanssa puuhatessa ovat. Eilinen kutkuttelee mielessä ja uniinkin tuppasi tulemaan, meinaan soruritytön raikuva 15 minuutin ajo, jota seurasin sydän pamppaillen Pirskerin perukoilla. Oli siinä pienen menossa melkoinen vauhti ja meteli, kun pääsi alkumatkan ajamaan kuono pupun hännänpäässä kiinni! Ja olihan se riemu itselläkin korkealla, piti ihan kivelle nousta seuraamaan ja kuuntelemaan ajon kulkua. Pupu teki pienelle tepposet ja pakeni ties minne ja sehän sopi meille - nyt vähän levätään ja leikitään kotimetsässä sammalenpyöritysleikkejä, tärkeitä pentupuuhia nekin
17. loka, 2013

Eilen se sitten kajahti, metsä nimittäin, kun soturityttö-Xena otti ylös ihan oman jäniksen. Voi sitä pikkupennun intoa, riemua ja kiihkeyttä, minkä tuore jäniksen haju sen vaistoissa herätti. Eipä harmittanut yhtään ne lukuisat syyskuun aikaset aamuheräämiset, kun ennen töihin lähtöä istuskelin kannon nokassa ja totuttelin Xenaa metsäkoiran elämään. Kannatti ja kannattaa edelleen -tänään pidettiin välipäivä, mutta huomenna uudelleen - hide and seek - etsijänä Xena:)

15. loka, 2013